Slider

ISÄ LÄHIVANHEMPANA PART. 2

perjantai 5. helmikuuta 2016


"Pitäiskö sun kumminkin muuttaa sun äidin luo?" "Mitähän tosta tytöstä tulee?" "Isä antaa elää kun pellossa, ei hyvää seuraa." "Käyttääkö sun isä sua hyväksi vai miksi sä siellä asut?" "Tosta tulee sellanen tavallinen sossupummi, mitä isä ei maksa, sen valtio maksaa.""Tosta tulee niin teini-äiti kun elää noin tasapainotonta elämää." "Älä pyöri sen Julian kanssa kun sen vanhemmat on mitä on."

Rajua settiä. Ja oispa tossa kaikki. Mun asumista iskän luona vatvottiin siitä asti kun sinne jäin erotilanteessa, ja vatvomista ei ole vieläkään lopetettu, vaikka mä oon asunut omillani vuosia. Oon edelleen se tyttö josta ei koskaan pitänyt tulla mitään. Edelleen se tyyppi, joka elää iskän siivellä, kasvattaa lapsestansa yhtä hulttion kun itse oli. Toisinaan porukka kuitenkin hämmästelee sitä miten oon onnistunut näin hyvin elämässä, vaikka lähtökohdat oli mitä oli (lähtökohta= iskän kasvattama). Onnistunut, eli mulla on koulutus ja työkokemusta vuosia. Äitiys mitataan taas epäonnistumisena, eihän kukaan oikeasti halua äidiksi. Myönnän että Eevi oli vahinko, joka puski itsensä pillereiden läpi, mutta hetkeäkään en ole katunut sitä päätöstä että lapsi pidetään. Mutta uskokaa tai älkää, mun raskauskin oli iskän kasvatuksen vika.

Iskä oli vähän erilainen kasvattaja, kun toiset. Meillä oli tiukat rajat mm. kotiintuloajoista, rahasta, koulusta, yökyläilystä ja muusta. Kun taas toisissa asioissa tehtiin kompromisseja, mikä rakensi rikkumattoman luottamuksen meidän välille. Pahinta kaikista oli valehtelu, ennemmin kerrotaan se ruma totuus, kun valehdellaan. Jos lähdin bilettämään, kerroin siitä, enkä valehdellut meneväni "kaverille yöksi". Ja tätä jos jotain on kritisoitu.

Niin, tosissaan ilmoitin iskälle lähteväni kaverin kyytiin ja mainitsin että saatan juoda "yhden" siiderin, ja iskä sanoi että jahas, pidä puhelin päällä tai soita jos tulee jotain. Toinen vaihtoehto olisi ollut että kerron lähteväni ajeleen kavereiden kanssa, jos jotain pahaa sattuisi, kukaan ei saisi tietää siitä. Mm. yksi mun kaveri sai kerran alkoholimyrkytyksen, eikä kukaan soittanut ambulanssia, eikä kukaan soittanut sen tytön vanhemmille, koska ei uskallettu, jos siitä juomisesta olisi jääty kiinni. Loppupeleissä soitin kotoa käsin ambulanssin tälle kaverille, koska olin ainoa joka uskalsi. Roudasin meille myös yöksi kaikki kaverit joiden piti nukkua rannalla, koska ne oli ilmoittanut vanhemmilleen että on "kaverilla yötä". Aina mulle opetettiin että oli kyse mistä tahansa, kotiin voi aina tulla, aina voi kertoa tilanteen, ja kaikesta selvitään. Aamulla sitten juotiin yhdessä kahvit ja soiteltiin vanhemmille mikä on tilanne ja mitä on tapahtunut. Mutta joo, en mä saanu bilettää kuitenkaan joka viikonloppu tai kuukausi, mutta joskus. 

Toinen mitä iskä käytti kasvatus menetelmänä oli käänteispsykologia, joka toimi parhaiten kapinalliseen teiniin. "Pitäiskö sun lähtee nyt ajeleen kylille, kellokin on vasta kymmenen illalla" tai "Sulla oli tänään tilipäivä, pitäiskö sun heti mennä käyttään ne rahat ideaparkkiin?" Näillä kuittauksilla aina tajusin että hetkonen hetkonen, ei kyllä kehtaa, kun iskäkin huomautti jo asiasta. Välillä mun piti yrittää rikkoa niitä rajoja, mutta jos meni yli, turvautui iskä tähän käänteispsykologiaan.

Rajat on rakkautta ja luottamus myös. Väitän että jokainen nuori tarvitsee vierelleen yhden aikuisen jolle voi kertoa kaiken. Mulla kävi säkä, että se tyyppi oli just mun iskä. 


Terveisin Julia, 21 vuotta. 6 vuotta työkokemusta, ammatti, taloudenhoito kunnossa, pian omistusasunto, ja ennen kaikkea se mistä oon ylpein: ÄITI.


PS. Toi kuva on niistä hiihtokisoista, joista jauhan tossa part ykkösessä.

PPS. Tässä postauksessa puhutaan siis siitä ajasta kun olin teini, eli vähintään kun olin 15.

Miten teillä toimittiin kun olitte teinejä? Menikö puhe jakeluun vai pitikö vanhempien turvautua järeämpiin keinoihin?

2 kommenttia:

  1. Sulla on ihana isä :) Mulla oli samanlaista mun äidin kans ja välit on aina ollu hyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt 16-vuotias tyttö, jonka kanssa olen elänyt kaksin melkein koko hänen ikänsä. Minulla on aivan samanlainen periaate käytössä, kuin isälläsi eli tuhat kertaa mieluummin tiedän totuuden menoista, kun että mulle valehdeltaisiin. Itse olen joutunut nuorena valehtelemaan, kun lupaa ei olisi muuten tullut. Mä olen myös joissain asioissa hyvinkin tiukka, mutta toisaalta annan sitten kyllä melko vapaasti köyttä, kun luottamus pelaa. Ja täytyy kyllä sanoa, että meillä tämä homma on pelannut ihan todella hyvin. Tyttö kertoilee niin avoimesti asioistaan, että voin kyllä iloisena kertoa onnistuneeni edes yhdessä asiassa :) Meillä on myös tuota tähdennetty, että vaikka mitä kamalaa olisi töpeksinyt, niin kotiin voi ja pitääkin aina tulla. Sellasta asiaa ei olekaan, mitä yhdessä ei saataisi selvitettyä.

      Poista

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan