Slider

KUULUMISIA

tiistai 23. helmikuuta 2016



Viimeiset viikot on mennyt täydessä hujauksessa, kun on ollut kirpparipöytää Tampereella, synttäreitä on järjestetty ja vietetty, muuttoa on suunniteltu, pankissa ollaan ravattu ja tavaroita pakattu. Saadaan avaimet käteen ilmeisesti maaliskuun alussa ja sitten astutaankin keskelle remonttia. Ensimmäinen remontointi kohde on suihkutilat, ja sen jälkeen ruvetaan uusimaan pintoja ympäri asuntoa. Katto tullaan tekemään luultavasti kesällä ja hommaa riittää vaikka kuinka. Odotan malttamattomana että pääsen rämpsimään tänne kuvia asunnosta ja kertomaan mitä mihinkin tilaan on suunniteltu. 

Otin siis kirpparipöydän Hepuli-kirppikseltä Hervannasta. Myyntiä tuli ihan hyvin, tosin perusvaatteet tuntui jäävän hyllyyn -50% lätkästä huolimatta, vaikka hintana oli alunperinkin 1-2€ kappale. Merkkivaatteet taas meni ihan hyvin kaupaksi. Kaikinpuolin olin tyytyväinen, vaikka kotiin saikin tuoda muutaman pussillisen vaatteita takaisin. 

Synttärit vietettiin sunnuntaina, ja meidän pieni asunto olikin täynnä väkeä. Eevi sai hirveästi lahjoja, joita raukka  ei edes jaksanut avata. Eevin silmissä kiinnostavinta taisi olla tarjottavat, jota en yhtään ihmettele, ne olivat tosi hyviä! Anoppi oli tehnyt salaattia, wrappejä, piirakoita ja kakkua, eikä mitään jäänyt yli. Neiti kävi juhlien jälkeen aika ylikierroksilla, kun päikkärit oli jäänyt lyhyiksi ja riehuttajia riitti koko päivän. 

Nyt kun synttärit on taputeltu, saadaan keskittyä täysillä muuttoon, loppusiivoukseen ja remonttiin. En malta odottaa! 


1 kommentti:

  1. Kotijuttuja ootellessa! :) Mistä tuo teidän matto on? Ihana! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan