Slider

ELÄMÄNI ENSIMMÄISET BLOGITREFFIT!

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Viimeisempänä varmaan meistä kaikista verkostolaisista ajattelin tulla kirjoittelemaan meidän muutaman viikon takaisista blogitreffeistä. Heti alkuun täytyy myöntää että blogitauko venyi taas kovin pitkäksi, mutten voi kieltää etteikö se oli tehnyt hyvää. Viimepäivinä oon kaivannutkin taas blogin ääreen, mutta en oikein tiennyt mistä taas aloittaa, kun asiaa on tullut niin paljon. Päätinkin aloittaa kevyesti, eli näillä meidän miittikuvilla!

Me siis treffattiin 21.5 Helsingissä. Mä olin perjantai illan/yön töissä ja ajelin kotiin päin neljän jälkeen aamuyöstä. Ei edes keretty tehdä läpsystä vaihtoa miehen kanssa, kun ajettiin pihatiellä vastaan toisiamme, hän lähti Viroon ja mä menin hetkeksi nukkumaan.
Appiukko oli tullut meille yöksi varmuuden vuoksi juuri sitä varten jos en kerkeäkkään töistä kotiin ennenkuin mies lähtee. Muistan kurkanneeni kelloa viellä 05:00, kunnes nukahdin.
Lauantai aamuna 08:00 soitti herätyskello, mutta en ollut edes herännyt siihen, vaan heräsin vähän yli yhdeksän ja mulla oli jo kauhea kiire. Mun juna kohti Helsinkiä lähti 10:30, johon loppuviimein juoksin. Miksen voinut selvittää raiteita vaikka edellisenä päivänä, vaan vasta siinä kohtaa kun on kaksi minuuttia aikaa olla junassa :D?

Junassa ehdin tietysti omaan tyyliini töhöilemään sen verran että kaadoin kahvit paidalleni, joten heti Helsinkiin päästyäni jouduin juoksemaan vaatekauppoja läpi, löytääkseni itselleni uuden puhtaan paidan. Juoksin navigaattori kädessä Helsingin keskustassa, koska siellä kulkeminen on edelleen mulle täysin hepreaa. Loppuviimein löysin paidan Cubuksesta ja taas juoksin viimeisimpään määränpäähän, eli treffipaikalle Holiday Inn City Centreen. Siellä odottelikin jo vallan kauniit tilat, ihanat tytöt ja viileät skumpat!




Alkuun esiteltiin itsemme ja höpistiin niitä näitä, kuvailtiin tiloja ja maisteltiin mansikoita. Pian ruoat alkoikin saapua pöytiin. Ranskalaiset olivat ihan älyttömän hyviä, varmaan parhaita mitä oon eläessäni maistanut!





Ruoan jälkeen hyökättiinkin meidän "lahjakassien" kimppuun. Tytöt olivat järjestänyt meille aivan mahtavat Goodie Bagit, joiden sisältö oli ihan huippu! Ihastelun jälkeen meillä alkoikin Nosh-esittely. En ollut koskaan aijemmin ollut vaatekutsuilla, joten odotin ehkä eniten tätä osiota! Nosh oli mulle ennestään tuttu vaatemerkki, olin ihastellut kirpputorilla usein Noshin vaatteita, mutta kuitenkaan koskaan meillä sitä ei ollut ollut. Nosh lahjoitti meille myös arvottavaksi 5 kappaletta 80€ lahjakortteja. Kuullostaa ehkä vähän hassulta, mutta olin ihan tyytyväinen ettei onni suosinut minua tällä kertaa, koska melkein kaikista vaatteista mihin ihastuin olivat meidän koot loppu. 86/92 taitaa olla hyvin suosittu koko, niinkuin XS:kin.
Nosh esittelyn jälkeen meidän porukka jakaantui, osa lähti jo kotiin ja osa jatkoi piknikille Kaisaniemenpuistoon (olikohan se kaisaniemenpuisto?). Mukaan saimme Laitilan wirvoitusjuomatehtaalta juomia,  joista join paikanpäällä vaan limpparia, koska mun huono viinapääni ei kestä edes yhtä olutta. Säästin juomat  seuraavan päivän Suomen peliin ja jaoin juomat mieheni ja appiukkoni kanssa. Mulle tuli muuten täysin yllätyksenä että Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tekee myös skumppaa tölkissä, vau! 

Lahjakassista löytyi vaikka ja mitä kivaa! Nämä Orklalta saadut tuotteet oli ihan huippuja. Olin kovin hämmentynyt näiden määrästä ja otettu siitä että saatiin näin paljon meidän hyvinvointiin liittyvää tavaraa. Vitamiinit, kalanmaksaöljyt ja bio-oil on päässyt taas osaksi meidän arkea, ja olen huomannut muutoksia omassa jaksamisessa sekä ihossa. Näistä lisää myöhemmin!
Saatiin myös karkkia ja purkkaa Cloetalta. Hopeatoffee purkka oli oikeasti ihan aidon makuista ja ennakkoluuloista huolimatta tuo suklaa oli huippu hyvää, vaikka yleensä mua pelottaa kaikki suklaat joihin on sekoitettu jotain makuja. Suklaa suklaana ja hedelmät/marjat myös omana itsenään. Mutta kyllä, nopeasti sain hävitettyä koko levyn suuhuni. Cloetalla on myös toinen uutuus tämän mangon lisäksi, Ice cream waffel, joita tulee ostettua töihin aina, että on jotain puputeltavaa yöllä. Ihan sairaan hyvää, se hyppäsi heti mun lemppari suklaaksi. 



Ruohonjuuri sponsoroi meitä myös ihonhoitotuotteilla ja näistä mun lemppari oli tuo kuorinta. Mä oon yleensä käyttänyt kookosöljy-sokeri-kahvinporo yhdistelmää joten tämä oli kyllä kivaa vaihtelua. Hurraw!- muisti meitä huulirasvoilla. Lumene lähetti pikakaunistajan meille, josta postailen sitten vielä erikseen. 

Nämä ihanat mimmit oli paikan päällä mukana, kiitos teille! Oli ihanaa olla mukana tässä mahtavassa päivässä, oli siistiä että kukaan ei ihmetellyt miksi kaikkea mahdollista täytyy kuvata, vaan automaattisesti ennenkuin mihinkään koskettiin, otettiin valokuvat. Oli siistiä puhua siitä miksi tätä hommaa tehdään ja etsiä erilaisia näkemyksiä tähän koko juttuun.  
Iso kiitos myös yhteistyön tavalla mukana olleille yrityksille. Oli ihan huippua kun saatiin ihania kotiin viemisiä. Sain myös arki käyttöön monia tuotteita joita aijon ostaa jatkossakin. 

Kiitos!

6 kommenttia:

  1. Kiva oli palata vielä muistelemaan mukavaa päivää.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva palata takaisin tähän päivään tämän postauksen muodossa ja oli ihan huippua vihdoin tavata! ♡

    VastaaPoista
  3. Oli ihana tutustua, harmi vain ettei junassa saatu olla viereisillä paikoilla :/

    VastaaPoista
  4. Hups, mä en ole vielä postannut... Mutta hei - oli mukava tavata! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan