Slider

ONNELLISUUDESTA JA ITSETUNNOSTA

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tiedättekö sen fiiliksen, kun tuntuu että kaikki muut hehkuu onnellisuutta? Kun oma elämä ei tunnu etenevän mihinkään suuntaan ja muista taas huokuu elämän jano ja elämä etenee. Toisinaan tuntee kateutta niitä positiivisia ihmisiä kohtaan, jotka löytävät asioista aina hyvän puolen eivätkä valita pienestä. Kun aamukahvin kaatuminen pilaa oman päivän ja ihmettelet miksei jonkun muun päivä ole pilalla, vaikka asunto lähtee alta muutaman päivän päästä eikä uudesta asunnosta ole tietoakaan. Mistään asiasta ei löydy hyvää sanottavaa, tuntuu että kaikki asiat tappelee itseään vastaan. Hetken tutkailun jälkeen mietit oletko onnellinen näissä raameissa. Et ilmeisesti.  

Minä muistan tuon fiiliksen vuosien takaa. Mulla oli tosi huono itsetunto. Jossain määrin vihasin koko vartaloani, omaa itseäni ja elämän tapaani. Jos joku joskus kysyi mistä pidän itsessäni, keksin vastauksen miettimättä sitä ollenkaan syvemmin. Pidin ehkä oikeasti hiuksistani, jotka olivat  jonkun muun (pidennykset), mutta vastasin jotain epämääräistä kuitenkin.
Sitten sain lapsen. En miettinyt kertaakaan raskauden tuomia kiloja. Kasvojen finnit vähän huolestutti, koska mulla oli aina ollut siisti iho ja yhtäkkiä se on oikeasti täynnä finnejä. Tiesin kuitenkin niiden johtuvan hormoneista, joten annoin tilanteen rauhoittua itsekseen. En pitänyt itseäni enää huonona tyyppinä, vaan ihan ookoo tyyppinä. Osasin olla ottamatta itseeni asioista joita kuulin ihmisten puhuvan enkä enää halunnut jauhaakkaan asioista sen kummemmin. En kokenut tarpeelliseksi puolustaa itseäni enää, kun mulla oli ihan hyvä olla itseni kanssa. Kukaan ei päässyt enää ihon alle.

Kävin muuten eilen ottamassa hiustenpidennykset häitä varten. Matkalla kampaamoon mietin kuinka turhat pidennykset ehkä on, kun olen tyytyväinen omaan tukkaanikin. No, ehkä ne helpottavat kampauksen tekoa.

Sitä sanotaan, ettei onnellisuutta kuulu rakentaa yhden ihmisen varaan. Vaikka on onnellisessa parisuhteessa, voi silti olla onneton. Tai vaikka olisi onnettomassa parisuhteessa, voi silti olla onnellinen. Minä koen olevani onnellisessa parisuhteessa, onnellinen, nykyään. Sanotaanko näin, että olen vihdoin tasapainossa itseni kanssa, olen päässyt ohi kaikesta vihasta itseäni kohtaan ja tiedän olevani hyvä siinä mitä teen. Pääasiassa siis olemaan Äiti.

Onnellisuus ja positiivisuus sekoitetaan usein hölmöyteen, sinisilmäisyyteen, itsekkyyteen ja itserakkauteen. Hölmö luottaa rakkauteen sinisilmäisesti. Jos ei yhdy tyttöporukan kanssa haukkumaan itseään peilin edessä, on itserakas. Saatika jos sanoo olevansa tyytyväinen omaan peilikuvaansa. Itsekkyys ja itserakkaus on silloin suurimmillaan ja kusipää tittelikin sieltä usein tulee.

Tähän väliin mun on pakko kertoa mun parhaasta kaverista, joka oli teininä omien sanojensa mukaan läski, lihava, ällöttävä, ruma ja idiootti. Nyt hän painaa kaksikymmentä kiloa enemmän ja kuvailee itseään kauniiksi ja kehuu muhkeaa pyllyään aina. Jos joku sanoo häntä isoksi, hän vastaa ongelman olevan katsojassa. Ja hän ei todellakaan ole itserakas kusipää, vaan omistaa terveen itsetunnon ja tietää olevansa arvokas. 

Väitän, ettei kokonaisvaltaista onnellisuutta voi tuntea, jos ei tiedä mitä on olla onneton. Ensin on pakko katsoa itseään peilistä, myöntää virheensä, pettyä itseensä ja oikeasti olla sinut kaikkien niiden asioiden kanssa jotka painaa omalla tunnolla. Olla sujut myös kaikkien niiden asioiden kanssa jotka on satuttanut elämän varrella. Pitää olla tyytyväinen kaikkeen mitä on, mutta silti ei saa koskaan unohtaa haaveilua. Asioiden ja ihmisten eteen on tehtävä töitä. 

"Meikillä voi peittää kasvot muttei rumaa luonnetta. On kohdattava oma sisäinen rumuus, ennenkuin voi olla kaunis fyysesti ja henkisesti."

Sen jälkeen alkaa paranemisvaihe. On valmis kohtaamaan oman typeryytensä, on valmis pyytämään anteeksi ja antamaan anteeksi. Sekin on jo hyvä, jos edes miettii näitä asioita, vaikka niitä ei vielä edes toteuttausi. Tässä kohtaa jää myös yleensä pois muiden ihminen turha haukkuminen, koska omaa itsetuntoa ei tarvitse pönkittää arvostelemalla muita. Muista ihmisistä alkaa näkyä ne ihailtavat piirteet ja pyrit itse samaan, siis ennemmin tekemään hyviä asioita ja näkemään hyvät asiat.

Nämä asiat pätevät myös äitiyteen. Usein äidit tuppaavat syyllistymään ja syyllistämään muita turhaan ja kokevat eri tavalla toimivat äidit uhkaksi. Toisinaan äitien välillä näkyy myös voimakas kilpailu siitä kuka on paras, mutta väitän että näilläkin asioilla on myös tekemistä oman itsetunnon kanssa.

Minä olen ruvennut pyrkimään positiivisempaan ajattelumaailmaan ja lasken illan päätteeksi päivän positiiviset asiat. Blogi on helpottanut tätä huomattavasti, koska tänne tulee usein kirjoitettua niitä kivoja juttuja. Luin myös paljon puhutun KonMari kirjan, jonka myötä olen ruvennut ajattelemaan niitä asioita jotka tuottaa minulle iloa. Tätä ajattelen ihmisten ja esineiden kohdalla. Minulle ei tuota iloa negatiiviset ihmiset eikä tavarat jotka tuottaa enemmän pään vaivaa kun iloa. Vietän aikaa niiden ihmisten kanssa jotka tuottaa mulle ilon ja onnellisuuden tunteen. Olen onnellinen niistä tyypeistä keiden kanssa saan viettää aikaa. Täytyisi myös muistaa sanoa se niille useammin.  

Kuvat on vanhoja, mutta ne tekevät mun äärimmäisen onnelliseksi. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun saan jakaa elämäni näiden tyyppien kanssa.

1 kommentti:

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan