Slider

ITKUHÄLYTIN SUORAAN PUHELIMESSA + ARVONTA !

tiistai 13. syyskuuta 2016

Voi itkuhälytin, sanon mä. Mulla on nimittäin jonkinasteinen viharakkaus suhde niihin nykyään. Aloitaanko siitä että meillä kesti 6kk Eevin syntymästä hommata ensimmäinenkään itkuhälytin tähän talouteen. Ei koettu sitä tarpeelliseksi missään kohtaa ennen sitä. 
No kerrankos me lähdettiin sitten perheen kanssa ideaparkkiin ja päätettiin hakea sieltä itkuhälytin. Myyjä suositteli jotain (sitä ainoaa) ja mä vähän ihmettelin että voiko olla niin että lapsen päässä on metrin johto eikä patteripaikkoja, mutta aikuisen päässä on johto sekä patterit. Myyjä sano ettei tietenkään ole niin, että ymmärsin vain väärin. Vaan kun kotiin päästiin ja saatiin paketti auki, revettiin kuorossa nauramaan. Kyllähän se niin oli, niinkun mä jo liikkeessä ymmärsin. Eihän metrin johto riitä alkuunkaan ulkoseinästä rattaisiin, ja meidän toiveissa nimenomaan oli ettei "lapsen pää" ole johdollinen. "Aikuisten päällä" taas ei ollut niin väliä, kun meillä oli niin pieni asuntokin. Palautettiin se itkuhälytin seuraavana päivänä takaisin liikkeeseen ja naureskeltiin myyjän kanssa että olipahan viimeisen päälle keksintö.
Haettiin viereisestä liikkeestä toiset ja ensimmäisen käyttökerran jälkeen ihmettelin pattereiden kovaa kulutusta. Puolentoistatunnin välein nimittäin sai vaihtaa patterit. Meillä meni pattereita viikossa noin 18kpl. Ja aina kun Eevi nukkui ne loppui kesken unien. Ja melkein aina kun menin vaihtamaan patterit, niin herätin Eevin. Tätä pelleilyä jaksettiin ehkä kuukausi, kunnes luovutettiin. Itkuhälytin pääsi käyttöön kerran kahdessa viikossa, jos silloinkaan. Ja jos sitä jostain syystä meinattiin käyttää, oli joku pää aina hukassa. 

No, muutama viikko sitten meidän itkuhälytin-maailma mullistui, kun posteljooni yllätti meitä pienellä paketilla. Sieltä kuoritui nimittäin Nabby itkuhälytin! 

  Pienen pieni paketti se tosiaan olikin, kun sieltä löytyi vaan tuo pieni kaunis soikio ja virtajohto. Ja  tietysti käyttöohjeet. Tai siis paperi, jossa oli ohjeet Nabby sovelluksen lataukseen. Hetken pyörittelin puhelintani ja itkuhälytintä kädessä, kunnes löysin virtanäppäimen. Painoin puhelimestani "etsi Nabby" ja sitten jo olinkin yhteydessä toiseen päähän. Se oli hämmentävän helppoa.

Nabby on siis Tanskalainen itkuhälytin, joka toimii mobiilisovelluksen avulla omassa iPhone tai Android laitteessa Bluetooth-yhteyden avulla. Siinä on itkuhälyttimeksi maailman alhaisin säteilytaso. Akun kestoksi luvataan jopa 70 tuntia tunnin latauksella. Itkuhälyttimen ollessa päällä puhelimen toimintoja voi käyttää normaalisti, Nabby ilmoittaa kyllä vaikka puhuisit puhelimessa. Nabbyn kantama linnuntietä on 340 metriä. 





   Mulla on nyt tosiaan muutaman viikon ajalta kokemuksia Nabbysta ja ajattelin listata teille mun kokemuksen perusteella plussia ja miinuksia käytöstä.

PLUSSAT:

+ Akun kesto. Oon kerran ladannut Nabbyn ensilatauksen jälkeen, vaikka se on käytössä miltei päivittäin.

+ Sovellus näyttää akun tilanteen kokoajan. Akku ei siis pääse loppumaan yllättäin.

+Yksi osa ja puhelin. Puhelin on melkein aina lähellä joten itkuhälytin ilmoitukset tuntuvat luontevilta puhelimeen,

+Moniajo. Pystyn käyttämään puhelimen facebookkia tai vaikkapa puhumaan puhelimeen vaikka hälytin on yhteydessä.

+Monipuolinen ilmoitus hälytyksestä. Itkuhälytin värisee, hälyyttää ja puhelimen näyttöön paukkaa ilmoitukset kun tulee hälytys.


+Lisätoiminnoista lämpötilahälytin ja kuuntele nyt- on mun lempparit. Saan siis hälytyksen puhelimeen kun lämpötilaraja alittuu tai ylittyy.

+Itkuhälyttimen voi kytkeä moneen laitteeseen, siis jos Eevi on papalla hoidossa, saa Pappa puhelimeen myös hälytyksen.

+Virtanäppäin! Eevi sammutti vanhan itkuhälyttimen itse, kun taas Nabbyn virtanäppäintä on lapsen vaikea painaa. (Ja aikuisen alkuunkaan löytää)

+ Koko. Nabby mahtuu kulkemaan jopa mun lompakossa!

+ Lataus. Nabby latautuu tunnissa ja laturi on sama kuin esimerkiksi Samsungin puhelimissa.


MIINUKSET:

Koko. Hahah, arvatkaa vaan kuinka monesti oon jo hukannut tuon!

- Kantama. Mikään itkuhälytin ei ole vielä läpäissyt täysin meidän kotia, meillä on nimittäin kolme kerrosta. Jos hälytin on ylhäällä ja minä kellarissa, yhteys pätkii. (Onneksi kuitenkin siitä tulee ilmoitus jos yhteys on heikko)

- Puhelimen akun kulutus. Oikeastaan en ole nähnyt eroa tavalliseen kulutukseen, koska mun akku loppuu kerran tai kahdesti päivässä, mutta varmasti jatkuva bluetooth-yhteys syö akkua.

- Lisätoiminnat ovat maksullisia (Muistaakseni muutaman euron). Esim jatkuva kuuntelu pitäisi ehdottomasti olla ilmainen, mutta taas lämpötilaseuranta tai unilaskin voi olla maksullisia mielestäni.

Näitä miinuksia lukuunottamatta olen kyllä ollut oikein tyytyväinen. Eikä nekään mua ole juuri häirinnyt, meillä on nimittäin kellari edelleen täydessä remontissa joten en ole oikeasti siellä viettänyt aikaa, kunhan testailin hälytintä. :D

Ja koska mä oon tykännyt tästä niin kovasti, niin halusin yllättää teidät arvonnalla! Mä nimittäin arvon Instagramissa jollekkin teistä ihan oman Nabby itkuhälyttimen (arvo 159,-).

ARVONNAN SÄÄNNÖT:

Seuraa mua Juliaericaa Instagramissa.

Tykkää arvontakuvasta.

Tägää joku kaveri kommentteihin. Mitä enemmän tägäät, sitä enemmän sulla on arpoja! Mutta aina eri kaveri ;)

Arvonta sulkeutuu SUNNUNTAINA 18.09.2016 klo 22:00.



Yhteistyössä Nabby

1 kommentti:

  1. Mä sain kans Nabbyltä itkuhälyttimen ja se on ihana. Simppeli, toimiva ja helppo käyttää. Meillä joka päivä käytössä :) suosittelen kaikille niitä lisäominaisuuksia, hinta on pieni ja Nabbystä kuoriutuu samalla viiden tähden hälytin :)

    Http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan