Slider

Unelmien vaatekaappi ja Kaikon arvonta !

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

 Vaatteet saatu näkyvyyttä vastaan : Kaiko


Sitä kai toivoisi että aina vaatekaappia avatessa vastassa olisi helposti yhdisteltäviä kokonaisuuksia ja kauniita vaatteita. Että niskaan voi vetää miltei mitkä vaan sen kummemmin yhdistelemättä ja ne mätsää aina, vaatteista viis. Jokseenkin tämä sama ajatus mulle on tullut lastenkin vaatteista. Usein kuulen että meidän lapset on aina niin nätisti puettu ja suunniteltuihin kokonaisuuksiin, vaikka oikeasti se ei ole ihan niinkään. Meidän lasten vaatekaapit on vaan täytetty yksinkertaisilla ja helposti yhdisteltävillä vaatteilla, niissä saattaa olla erilaisia kuvioita tai yksityiskohtia ja pääsääntöisesti ne sointuu kivasti yhteen. Ja johtuen ihan puhtaasti siitä, että tykätään tietyistä sävyistä enemmän kuin toisista, joten vaatteet mitä ostetaan on usein niitä lemppareita sävyiltään.





Oon myös pitkälti sitä mieltä että vähemmän on enemmän, eli mitä vähemmän vaatteita kaapeista löytyy, sen parempi. Ei iske valinnan vaikeus, kaapit ei pursuile ja jokainen vaate pääsee usein käyttöön. Esimerkiksi Aadalla on tällä hetkellä käytössä 6 pitkähihaista bodya/ paitaa. Se on mun mielestä ihan riittävä määrä, pyykkiä ei kerry ja jokainen pääsee käyttöön.
Oon myös vähän huono kuluttamaan esimerkiksi juhlavaatteisiin rahaa, mun mielestä ne on tavallaan sellaisia turhia vaatteita kun pienet lapset kasvaa tunnetusti kovaa kyytiä, eli sama vaate ei välttämättä pääse edes sitä muutamaa kertaa päälle. Meillä siis käytetään niitä ihan tavallisia arkivaatteita juhlissakin, tehdään niistä vaan juhlavamman oloisia heittämällä tyllihame päälle. Sitten vaan joku hieno hiuskoriste päähän niin juhlatyyli on luotu.

Tällä hetkellä meillä onkin menossa lastenvaatekaapeissa kevätsiivous, oon huomenna viemässä kirpputorille ison kasan tyttöjen vanhoja vaatteita. Lisäksi mulla on hankintalista mitä tulevalle keväälle, kesälle ja syksylle tarvitaan. Oon huomannut että meillä säästytään "huti"ostoilta parhaiten kun kirjoitetaan ylös vaatteiden määrät ja ne todelliset tarpeet niin ei pääse kertymään tolkuttomia määriä vaatteita ja useita samoja vaatekappaleita.




Uusimpina tulokkaina meidän kaapista löytyy Kaikon kevään ensimmäisen malliston uutuuksia, pensselivedoilla kuvioituja leggingsejä ja ihanalla ballerinaristikolla viimeisteltyjä pitkähihaisia. Kaiko oli mulle vielä vuosi sitten ihan tuntematon merkki; Muistan kun lapsimessujen jälkeen juttelin kaverini kanssa henkselimekoista ja googlettelujen jälkeen löydettiin " Joku ihmeen Kaiko" joka sellaisia myi ja mehän sitten tilattiin sellaiset lapsille. Sittemmin Kaiko on käynyt tutummaksi niin meille kuin monille muillekkin ja esimerkiksi heidän Cross -paidat (se ristikko) on noussut koviksi hiteiksi.
"Kaiko Clothing on eettisesti valmistettuihin lastenvaatteisiin erikoistunut yritys, joka sai alkunsa syksyllä 2016, kun yrityksen perustaja Mirjam Sokka pohti miten voisi yhdistää unelmiensa työn muodin parissa hyväntekemiseen. Kaikossa yhdistyy intohimo kauniisiin ja laadukkaisiin vaatteisiin sekä missio naisten ja lasten elämänlaadun parantamiseen.
Kaiko lahjoittaa 7% myytyjen vaatteiden tuotosta naisten ja lasten kouluttamiseen kehitysmaissa."
Kaiken takana on siis muutakin kuin vain nättejä vaatteita. 






Jos ei Kaiko ollut teille entuudestaan tuttu, niin nyt ainakin on ! 

Arvonta:

Ja yhdessä haluamme muistaa myös teitä lukijoita, siispä sain teille arvottavaksi 50€:n lahjakortin Kaikon Verkkokauppaan! 
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttiboksiin toimivan sähköpostiosoitteesi. Arvonta päättyy sunnuntaina 18.03.2018 klo 18:00.


Psssst.. Verkkokaupassa on viikonlopun ajan ilmaiset postikulut !

147 kommenttia:

  1. Stenrooss.johanna@gmail.com

    VastaaPoista
  2. mattilasari@windowslive.com

    VastaaPoista
  3. piapajula@suomi24.fi

    VastaaPoista
  4. kukkola.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Essisorvari@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Monica1.hedman@gmail.com

    VastaaPoista
  7. saarinen.saara@hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. kada.nakmi@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. riikka.attila@gmail.com

    VastaaPoista
  10. laura.hautio@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Miia.heinonen@outlook.com

    VastaaPoista
  12. Ihania vaatteita �� Mukana arvonnassa!
    tyt-ta1@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. lotta24_@hotmail.com

    Mukana ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  14. Oi ihania! 🖤 meiltä ei vielä löydy mitään Kaikolta, joten olisi ihana voittaa!

    VastaaPoista
  15. iina.koskinen@outlook.com

    VastaaPoista
  16. Tinttinn94@suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. jenniinaniiranen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Niin ihania! miiatuuliasalo@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Alinaperkkio@gmail.com ��

    VastaaPoista
  20. elisahonkasalo@gmail.com

    Nää on super kauniita! <3

    VastaaPoista
  21. Mukana! Ihanat tytöt ja ihanat vaatteet :)
    Jessu881@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. timlin.marika@gmail.com

    VastaaPoista
  23. anna.raappana@outlook.com

    VastaaPoista
  24. inka.herranen2002@gmail.com

    VastaaPoista
  25. minna_moi@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Koskikaroliina@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. anttonen.suvi1990@gmail.com

    VastaaPoista
  28. susanna.haapa-aho@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Aivan ihana arvonta! :)
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Nanni.uusitalo@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Piia.a.rantakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Tuli ihan hinku vaatekaappityhjennykselle! Ja mukana arvonnassa 😊 laaksolaurapauliina@gmail.com

    VastaaPoista
  33. kirsikkareetta@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ihania vaatteita!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Oih ja voih! <3

    lil_citcat(at)hotmail piste com

    VastaaPoista
  36. jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  37. jenna.ilona.lehtonen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. emmi.lammassaari@gmail.com

    VastaaPoista
  39. nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  40. johanna_hakli@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  42. mervi.ristimaki@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  43. roosa.lindstrom1@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Millamar3(at)gmail.com

    VastaaPoista
  45. mimmmi.myllymaki@gmail.com

    VastaaPoista
  46. laura.nurmi@hotmail.com (olisi meille ekat Kaikot)

    VastaaPoista
  47. camilla.nuutinen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. janita.mustapuro@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. senja.kovanen@outlook.com

    VastaaPoista
  50. mari.fin713@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Sanna-Kaisa_@Hotmail.com

    VastaaPoista
  52. suppanakana@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Ihania vaatteita! ❤ ja mukana arvonnassa :)
    Laura.ukkola@luukku.com

    VastaaPoista
  54. viiviheino@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Oi että, mukana arvonnassa!
    hsaarela90@gmail.com

    -Heidi

    VastaaPoista
  56. heidi.laitinen@pp1.inet.fi

    Meillä vasta yksi Kaikon paita, sit kun lapset taas kasvaa ja on vaatteille tarve niin lähtee kyllä Kaikoa tilaukseen. ❤

    VastaaPoista
  57. annemaaritr@gmail.com

    VastaaPoista
  58. reijakorhonen@hotmail.com

    Kaiko oli rakkautta ensisilmäyksellä! <3

    VastaaPoista
  59. reinikainen.jenni.m@student.uta.fi

    VastaaPoista
  60. reijakorhonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Miia.konttaniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  62. neea.ukkonen2014@gmail.com

    VastaaPoista
  63. henksu93@outlook.com

    VastaaPoista
  64. jenni.lammi@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Mukana! Ihania kuvia :)

    mblomros@gmail.com

    VastaaPoista
  66. laukkanen.riikka@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Liina.mamma@gmail.com

    Todella ihania kuvia 😍😍😍

    VastaaPoista
  68. ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. marduik@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. jenna.pekkala@gmail.com

    VastaaPoista
  71. sini.tasala@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Minna.maria.kosonen@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Taisin jotain kuvia nähdä muuallakin <3 manonlescaut-@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Wauu.

    Annina_h@netti.fi

    VastaaPoista
  75. anu.kaunio@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Ihanat kuvat! Mukana arvonnassa:)
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  77. hanna.vahasoyrinki@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Julia_k97@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. outi.laitila@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. laura.selanne@suomi24.fi

    VastaaPoista
  81. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  82. henna_hotakainen@suomi24.fi

    VastaaPoista
  83. emma.ryhanen@outlook.com

    VastaaPoista
  84. pipsa.hoglund@gmail.com

    VastaaPoista
  85. emma.karppinen80@gmail.com

    VastaaPoista
  86. ♥️ vaahtokarkkiclash@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ihania vaatteita🖤 Mukana arvonnassa!
    janinahuovari@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Mukana arvonnassa ��

    essi.karhapaa (at) hotmail.com.

    VastaaPoista
  89. jenskuli.92@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Nää vaatteet on �� Katariina.Jussila@icloud.com

    VastaaPoista
  91. sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  92. Oon käynyt monta kertaa verkkokaupassa katsomassa näitä ihanuuksia, eritoten tota henkselimekkoa ���� niin mukana tässä arvonnassa ��
    tiiangel@hotmail.com

    VastaaPoista
  93. henna941@hotmail.com

    VastaaPoista
  94. raisa.hietanen@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Mukana 🙌 kaskinen.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  96. paivisalonen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  97. otsoelmeri(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  98. jonna-koskinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. fiia.ritvanen@gmail.com

    VastaaPoista
  100. sara.kangas@seamk.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan