Slider

4 X 4 juttua musta

perjantai 9. marraskuuta 2018

Bongasin Minnan blogista tän haasteen ja päätin kopsata sen itsellenikin. En muista koska olisin viimeksi kertonut jotain vastaavaa blogissa, siispä ajattelin tehdä tän hauskana lisänä tänne.


Neljä paikkaa, joissa olen asunut:


1. Tampere
Synnyin Tampereella ja me asuttiin sielä varmaan kaksi vuotta. En muista sieltä oikeastaan mitään.
2. Lempäälä
Tosiaan muutettiin Lempäälään ehkä mun ollessa kaksi vuotias ja asuin sielä aina siihen saakka kunnes ostettiin meidän nykyinen talo.
3. Akaa
Olinkohan 20 kun me muutettiin tänne ja nyt oon 23.
4. En ole asunut missään muualla kun näissä!

Neljä paikkaa, joissa olen työskennellyt:


1. Ravintola Lempäälässä.
Tänne menin työssä oppimaan joskus 17-vuotiaana ja päädyin sinne myös kesätöihin, josta seurasi oppisopimuspaikka ja sen jälkeen työpaikka.
2. Nuorisotalo/kahvila
Olin täällä töissä varmaan kolme vuotta, muistaakseni menin sinne 15-vuotiaana töihin ja lopetin työt kun aloitin ne kesätyöt tuolla ravintolalla.
3. Vanhainkoti
Tää oli joku kunnan kesätyö juttu, eli työsuhde kesti kuukauden.
4. Uimarannan jätskikioski
Täällä taisin olla joskus 13-vuotiaana kesän jonka jälkeen menin jäähallin kahvioon töihin.


Neljä ohjelmaa, joita seuraan TV:stä:


1. Riverdale
Tää on kyllä Netflixissä, mutta tulee sinne jakso kerrallaan.
2. Salatut Elämät
Olin taas vuoden katsomatta Salkkareita mutta viime viikolla päädyin katsomaan yhden jakson ja jäin taas heti koukkuun!

Huomaa että suoratoistopalvelut on vienyt voiton TV:n seuraamiselta. Osaan kyllä luetella monta hyvää Netflix-sarjaa, mutten seuraa mitään TV-ohjelmia.

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt:


1. Playa del Carmen, Meksiko.
2014 Helmikuussa mentiin ensimmäiselle yhteiselle matkalle Eetun kanssa. Meillä oli ihan super hauska reissu ja mentiin vielä kihloihin sielä.
2. Ixia, Rodos
Oltiin keväällä täällä mun äidin kanssa ja meillä oli mukana tietysti myös tytöt. Tää oli ensimmäinen reissu kahden lapsen äitinä ja niiden kanssa.
3. Budabest, Unkari
Joskus 16-vuotiaana kävin tuolla mun äidin kanssa. Tykkäsin kaupungista tosi paljon ja sielä oli kivoja shoppailupaikkoja. Käveltiin päivän aikana yli 20 kilometriä ja eksyttiin pimeällä johonkin sivukujalle. Taidettiin juosta sieltä loppu viimein pois ja päädyttiin johonkin kulmaravintolaan syömään ja sielä oli koko reissun paras ruoka!
4. Playa del Inglés, Espanja
Tämäkin oli kiva reissukohde lapsen kanssa. Oltiin 2016 marraskuussa täällä, eli odotin Aadaa ja Eevi oli melkein 2 vuotias. Mun isä ja sen vaimo oli myös mukana. Mun oksenteluista huolimatta onnistuttiin nauttiin reissusta.

Haluaisin nyt hirveästi kertoa muistakin reissuista kun rupesin muisteleen, siispä voisin postailla niistä pian. Samoten kun reissuhaaveista!

Neljä ruokaa, joista pidän:


1. Appiukon tekemä Perunaviipalelaatikko.
Mä en tiedä miksi tää on mun lempiruoka, mutta se on niin hyvää. Viime sunnuntaina kun heräsin juhlitun yön jälkeen aamulla hirveässä päänsäryssä toivoin ainoastaan saavani perunaviipalaatikkoa :-D
2. Smoothiet!
Hahah, mun instagramin tarinoiden seuraajat on varmaan saanut tarpeekseen mun smoothie-jutuista, mutta ne vaan on niin herkkuja.
3. Pitsa ja dippiä.
4. Kaikki juustot.
Voi luoja, onko mitään parempaa? Rakastan myös sitä kun aina jouluaattoiltana kokoonnutaan isolla porukalla mun äidin luokse ja maistellaan illan varrella kaikkia erilaisia juustoja ja analysoidaan niitä yhdessä.


Neljä juomaa, joista pidän:


1. Red Bull. Onneksi saan pidettyä homman suhteellisen hanskassa ja juon viikossa ehkä 2. En oikeastaan tykkää muista energiajuomista.
2. Coca-Cola
Tää on uusi juttu mulle. En oo koskaan oikein tykännyt limppareista tai muutenkaan hiilihapotetuista juomista, mutta nykyään mun tekee usein mieli Coca-colaa!
3. Kahvi
Tähän ei tarvi lisätä mitään. Kahvi. Aina.
4. Vitamin Well -juomat
Eetu on ruvennut juomaan näitä ja mäkin ennakkoluuloista huolimatta uskalsin maistaa. Ihan sairaan hyviä!

Linkatkaa omia vastaavia postauksia kommentteihin tai vastatkaa kysymyksiin kommenttiboksiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan